Havaintoja digimaailmasta

Onecoinissa näyttää koittaneen lopun ajat. Ainakin Intiassa, Italiassa, Thaimaassa, Norjassa ja Saksassa viranomaiset ovat ryhtyneet toimiin verkoston pysäyttämiseksi. Suomen viranomaiset ovat hiljaa. KRP:n tiedote marraskuussa 2015 päätyi vain odottavalle kannalle ja yleiseen kehotukseen olla varovainen, minkä verkosto tulkitsi suorastaan poliisin luvaksi jatkaa toimintaa. Mikään lupauksista ei ole toteutunut, mutta silti KRP on pysytellyt hiljaa.

Yhtä hiljaa on ollut Finanssivalvonta, jonka pitäisi valvoa sijoituspalvelujen myyntiä. Olkoonkin, että tässä ei ole kyse ammattimaisesta toiminnasta vaan verkostosta, on käsittämätöntä että toiminta on voinut jatkua yli kaksi vuotta kenenkään puuttumatta asiaan. Toiminnan todellinen luonne on selvitetty blogeissa ja Murobbs-keskusteluissa.

Saksan Finanssivalvonta BaFin on toiminut ja kielsi eilen Onecoin toiminnan: https://www.bafin.de/SharedDocs/Veroeffentlichungen/EN/Verbrauchermitteilung/unerlaubte/2017/vm_170427_Onecoin_Ltd_en.html.

Saksalaisten esimerkin valossa suomalaisten passiivisuus on käsittämätöntä, ovathan eräät verkoston avainhenkilöt suomalaisia.

Wincapitassa oli noin 12 000 jäsentä ja siihen laitettu rahamäärä noin 100 miljoonaa euroa. Onecoinin oman ilmoituksen mukaan suomalaisia on mukana lähes kolminkertainen määrä. Rahamäärää voi vain arvailla. Tässä uutisessa mainittu henkilö sijoitti 30 000 euroa.

Maajohtaja Tommi Vuorinen Radio Rock 15.6.2015

Entinen maajohtaja Tommi Vuorinen torjui jyrkästi kaikki vihjaukset pyramidista, kuten tässä Radio Rockin haastattelussa 15.6.2015 sekä Jyväskylän videoidussa markkinointitilaisuudessa:

"Ihan turha selittää mulle että tää on pyramidihuijaus!"

Harmi, ettei Vuorinen enää vastaa medialle -- maajohtajana hän vakuutti että "Me emme sitten ole minkään valtakunnan huijauksessa mukana millään tasolla".

"Emme sitten ole minkään valtakunnan huijauksessa mukana millään tasolla".

"Tulee vielä päivä, jolloin kansa kiittää, että meillä oli Tommi Vuorinen", hehkutti Kari Wahlroos Tampereella 3.9.2016. Itse hän kertoi olevansa aina onnellinen ja hyväntuulinen, koska "mulla on elämä kauheen mukavasti". Voi valita aamulla, lähteekö Ferrarilla vai Lamborghinilla ja päättää, mihin asuntoon menee.

"Koirat haukkuu ja karavaani kulkee", sanovat nimettömyyden taakse piiloutuvat Onecoin-uskovaiset. Kohta haukkuu joku muu ja karavaani pysähtyy. Wincapita romahti 10 vuotta sitten ja sen jälkipyykkiä pestään edelleen, yli 10 000 oikeusistunnon jälkeen. Onecoin lienee paketoitu joskus vuoden 2027 tienoilla -- ja silloinkin vielä riittää niitä, joiden mielestä kryptovaluutta oli todellinen, mutta viranomaiset eivät antaneet sille mahdollisuutta menestyä.

Eilen televisiossa esitetty Die Hard 4 -elokuva oli ilmestyessään kesäkuussa 2007 edellä aikaansa. Kymmenen vuotta myöhemmin siinä esitetyt uhkakuvat ja hyökkäykset otetaan vakavasti. Elokuvantekijöiden juonta pohtivat nyt viranomaiset ja sotilaat. Fiktion uhkakuvista on tullut todellisia.

Bruce Willis esittää tapansa mukaan rehtiä ja kovaksi keitettyä New Yorkin poliisia, joka saa tehtäväkseen hakea hakkerin poliisikuulusteluihin. Hakkeri joutuu kuitenkin iskuryhmän maalitauluksi ja Willis saa vietyä hänet Washingtoniin juuri kun hyökkäys maan tietoverkkoja infrastruktuuria vastaan alkaa.

Elokuvan jälkipuolisko on perinteistä actionia, mutta alkupuolisko on kuin videoversio siitä, millaiseksi laajamittainen kyberhyökkäys tällä hetkellä kuvitellaan. Kymmenen vuotta sitten terminologia oli toinen, eikä kyberturvallisuuden käsite ollut vielä yleisesti tunnettu:

"Tämä on virtuaaliterrorismia."

Hakkeri toteaa jotain, mikä pitää paikkansa tänäkin päivänä:

"Kirjoitin pikku palan koodia ja maailma hajoaa."

Ohjelmoijilla on vastuu koodistaan, etenkin jos se päätyy vääriin käsiin. Ja kun hyökkäys alkaa, mikään ei toimi:

Kolmivaiheinen firesale.

Elokuvassa käytetään erikoista termiä tulipaloale (firesale) kuvaamaan tilannetta, jossa kolmivaiheinen hyökkäys lamauttaa yhteiskunnan toiminnan: ensin suljetaan liikennejärjestelmät (valot, rautatiet, maanalainen, lentokentät), sitten syöstään talous kaaokseen (pörssiromahdus) ja lopuksi katkaistaan peruspalvelut (sähkö, kaasu, viestintä).

Tänään langattomien puhelin- ja wlan-verkkojen alasajo olisi vielä vakavampaa kuin kymmenen vuotta sitten:

Langattomat verkot lamautetaan.

Viranomaisten johtopäätös tilanteesta on yksinkertainen: "Kimppuumme on hyökätty".

Kyberhyökkäys.

Elokuva näyttää havainnollisesti, mitä vahinkoa infrastruktuurille on mahdollista tehdä. Esimerkiksi kaikkien liikennevalojen kytkeminen vihreiksi tukki risteykset kolareilla, mikä ajaa liikenteen kaaokseen.

"Kaikki valot ovat vihreällä."

Toisessa kohtauksessa hyökkääjät avaavat autotunnelin portit molemmista päistä samanaikaisesti ja sammuttavat valot, jolloin autot törmäävät toisiinsa.

Elokuvassa on mukana myös hybridisota ja informaatiovaikuttaminen. Kansaa pelotellaan syöttämällä televisioiden kautta viesti, joka on koottu aiempien presidenttien puheista leikkaa-ja-liimaa tekniikalla aivan kuten lunnasvaatimukset. Kerrotaan, että oikeiden pätkien löytäminen vaati tekijöiltä neljän kuukauden työn, mutta lopputulos on kiistatta pelottava:

Infosotaa Die Hardin tapaan.

Väärennetty video kongressitalon räjäyttämisestä kylvää katsojiin epävarmuutta siitä, mikä on totta ja mikä ei. Temppu toimisi tänäänkin. Olemme yhä enemmän niiden kuvien varassa, joita media välittää.

Oivaltava on myös esimerkki, jossa pääpahis yrittää kiristää McClanea lukemalla tämän henkilökohtaisia tietoja ja nollaamalla eläkesäästöt:

Identiteettivarkaus ja tietojen nollaaminen.

Elokuvan ensi-ilta oli kesäkuussa 2007, jolloin Nokia oli mobiilimaailman ylivoimainen ykkönen. Kukapa olisi arvannut, että alkuvuodesta julkistettu Applen iPhone mullistaisi pian markkinat ja lopulta Nokia kaatuisi.

Nokia Communicator pelastaa maailman.

Elokuvaa katsomalla me suomalaiset voimme vielä muistella aikaa, jolloin maailman pelastamiseen käytettiin Nokia Communicatoria. Se lämmittää erityisesti näin Suomi 100 -juhlavuonna.

Anna-lehdessä on kiinnostava juttu liittyen nettipalvelujen yksityisyyteen (joo, sitä ei ole, mutta kuitenkin):

Vakoileeko Instagram minua?

Teksti löytyy myös verkosta. Tässä lyhyt versio tapahtuneesta: toimittaja oli käynyt Verkkokauppa.com myymälässä Helsingin Jätkäsaaressa ja ottanut kuvan astianpesukoneen tuotetiedoista. Kuva oli tallentunut iPhoneen muiden valokuvien joukkoon, eikä hän jakanut sitä someen.

Siksi yllätys olikin suuri, kun Instagramin kuvavirtaan ilmestyi seuraavana päivänä kilpailevan kodinkoneketjun mainos lähes samasta koneesta: "Etkö tehnyt tilausta vielä? Muista 30 päivän tyytyväisyystakuu ja nopea nettitoimitus".

Kun toimittaja juttua tehdessään soitti minulle, kävin kokeilemassa asiaa. Otin kuvia sekä Verkkokauppa.comin että paikallisen Prisman kodinkoneista, niin Android- kuin iPhone-puhelimellakin. Siis tällaisia:

Riittääkö tällainen valokuva ohjaamaan mainosnäyttöjä?

Pettymyksekseni mitään ei tapahtunut. Instagramin mainokset olivat ihan entisellään, eivätkä tyrkyttäneet mitään kodinkonetta minulle.

Todennäköisin selitys on psykologinen. Mainoksia virtaa silmien editse satoja päivässä, emmekä yleensä kiinnitä niihin huomiota. Sattuman oikusta erityisen sopiva mainos havahduttaa ja saa epäilemään, että puhelin vakoilee meitä.

Toinen selitys voisi olla siinä, että jokin puhelimen ohjelmista seuraa sijainti- tai wlan-verkkojen SSID-nimien perusteella missä käyttäjä liikkuu ja välittää tätä tietoa mainostajille. Silti ei uskoisi Instagramin (joka on nykyään osa Facebookia) käyttävän tällaisia tietoja ilman lupaa, sillä asian paljastuminen olisi PR-katastrofi.

Viimeinen selitys on, että jokin sovelluksista analysoi puhelimen ottamia kuvia. Esimerkiksi yllä olevasta kuvasta on helppo poimia tuotteen nimi ja tyyppikoodi, ja välittää se mainostajille. Tällaista tekniikkaa käytetään jo monissa sovelluksissa, lisää voi lukea vaikka Googlen blogista.

Mutta jos näin tapahtuu, miksi 99 % mainoksista on valittu niin typerästi? Ne ovat joko aivan metsässä tai sitten tyrkyttävät edelleen sitä samaa pesukonetta, jota katselin nettisivulla kolme kuukautta sitten ja jonka lopulta ostinkin.

Toimittaja ei ole kokemuksineen yksin. Vähän väliä joku kertoo Facebookin mainosten reagoineen asioihin, joista on puhuttu lähistöllä. Nämä tapaukset ovat kuin vanhat ufo-havainnot: niistä kerrotaan ja ihmetellään, mutta kukaan ei pysty toistamaan ilmiötä. Todisteiden puuttuessa puheeseen reagoivat Facebook-mainokset ovat kuin lentäviä lautasia. Kaikki jää kuulopuheen varaan.

Ehkä vielä joskus saamme tietää, kokeilevatko mainostajat salaa uusia urkintatekniikoita, vai onko tämä kaikki pelkkää psykologiaa.

Oletko itse nähnyt epäilyttävän hyvin osuvia netti- tai sovellusmainoksia?

Uutinen kertoo Elisan ilmoittaneen Viihde-palvelunsa heikentämisestä: jatkossa tallennukset säilyvät enintään kahden vuoden ajan. Ilmeisesti myös niiden katselu keskeytyy ajoittain uusiin mainoksiin, joten vanhoja mainoksia ei voi enää ohittaa hiirtä napsauttamalla.

Muutos on herättänyt ärtymystä asiakkaissa ("raivoa", kuten otsikointi nykyään edellyttää), joihin itsekin lukeudun. Syynä on kuitenkin sopimus, jonka operaattorit tekivät tv-kanavien kanssa. Ilman sopimusta edessä olisi ollut oikeudenkäyntejä TVkaistan tapaan (jonka hovikäsittely päättyi Vapun alla, tuomio luvassa kesällä). Asian ei pitäisi tulla yllätyksenä, sillä sopimusneuvotteluista on uutisoitu jo vuosia sitten ja olen kirjoittanut aiheesta itsekin.

Tallennusten rajoittaminen kahteen vuoteen on outo sopimusehto, koska sillä ei ole mitään tekemistä tekijänoikeuksien kannalta. Korkeintaan se on muisto ajoilta, jolloin tv oli vielä niukkuushyödyke -- silloin ajateltiin, että katsojalle kotinauhoituksesta kertyvä arkisto on jonkinlainen lisäpalvelu, josta pitää maksaa kasettimaksun (myöh. hyvitysmaksu) muodossa.

Rajattoman tarjonnan aikakaudella vanhoilla tallennuksilla ei ole tekijänoikeudellista merkitystä. Kukaan ei ehdi katsoa kaikkea tallentamaansa, saati että samojen ohjelmien katselu useaan kertaan olisi jokin menetys oikeudenhaltijoille.

Elisaviihteen kaltaisista palveluista on tullut pilvessä toimiva ajansiirtolaite, jonka vanhoilla tallenteilla on korkeintaan muistoarvoa. Luultavasti operaattorit ovat salaa tyytyväisiä aikarajoituksesta, koska se säästää heiltä levytilaa.

Netflixiä ja kansainvälisiä toimijoita vastaan ei kuitenkaan kilpailla omia palveluita tahallisesti huonontamalla. Pitkä säilytysaika on sitonut asiakkaat palveluun ja saanut heidät maksamaan kuukausimaksua. Tällaisena järjestely pikemminkin hyödyttää kotimaista kenttää kuin syö jonkin yhtiön oikeutettuja tekijänoikeustuloja.

Itselläni vanhimmat tallennukset ovat viiden vuoden takaa ja joukossa on sellaisia, joita en ole katsonut vielä kertaakaan (434 katsomatta yhteensä 649 tallenteesta).

Mitä vikaa on näiden säilyttämisestä pilvessä?

Vanhimmat tallenteeni ovat dokumentteja, joiden arkistointi pilvessä ei tuota mitään menetystä yhdellekään oikeudenhaltijalle.

Olisi kohtuullista voida siirtää vanhat nauhoitukset omalle levylle, mutta sekin on sopimusteknisistä syistä kielletty. Kiitos vain palvelusta tässäkin.

Haluaisin säilyttää joitakin dokumentteja ja henkilökohtaisesti tärkeitä ohjelmia pysyvästi, ihan niin kuin 90-luvulla VHS-nauhureilla tehtiin. Nykyinen tekniikka kieltää sen. Kaikissa uusissa palveluissa katsojan kädet sidotaan eikä pysyviä tallennuksia sallita. Digitekniikka on parantanut kuvanlaatua mutta vähentänyt katsojan oikeuksia.

Onneksi antenniverkon lähetyksiä voi vielä tallentaa omalle levylle vanhemmalla tekniikalla. Tämäkin ovi luultavasti suljetaan parin vuoden päästä, kun kaikki kanavat siirtyvät salattuihin teräväpiirtolähetyksiin.

Pilvipalvelut ovat mukavia, mutta asiakkaan kannalta ne voivat olla ansa.

Microsoftin Build-kehittäjäseminaarissa nähtiin eilen kiinnostava demo. Se osoittaa konkreettisesti, miten pitkälle hahmontunnistus ja tekoäly ovat kehittyneet.

Demon voi katsoa Youtubessa. Jos suora linkki videoon sotkee ääniraidan, ääni ei täsmää kuvaan, joten kelaa hiirellä kohtaan 31 min 40 sekuntia. Silloin videossa kuvataan sairaalaa, jossa kamerat tarkkailevat potilaita ja ilmoittavat, mikäli sydänleikkauksesta toipuva henkilö kävelee liian paljon. Järjestelmä hälyttää sairaanhoitajan ja paikantaa lähimmän pyörätuolin. Sen jälkeen näytetään rakennustyömaata, jossa tekoäly tunnistaa työturvallisuutta vaarantavia tekijöitä.

Lavalla tehty lyhyt demo on vielä vaikuttavampi. Se alkaa kohdassa 33 minuuttia 40 sekuntia. Tässä demossa kamerat suorittavat 27 miljoonaa hahmontunnistusta sekunnissa ja erottelevat kuvasta niin henkilöt kuin työkalutkin:

Työmaa tekoälyn kameravalvonnassa.

Demossa lisätään juuri aloittanut työntekijä sallittujen henkilöiden listalla kirjoittamalla ohjeet puhelimen näppäimistöltä sekä luodaan sääntö, joka hälyttää vaarallisen työkalun asiattomasta käytöstä:

Tekoäly hälyttää, kun työkalun kanssa pelleillään.

Demot ovat demoja, mutta esitys on varsin vakuuttava osoitus tekoälyn mahdollisuuksista. On tietenkin hienoa, että käytetään työmaan turvallisuuden parantamiseen, mutta ikävästi nousee mieleen myös muita mahdollisuuksia: samaa kameravalvontaa voitaisiin käyttää kokonaisten kaupunkien valvontaan. Kamera tunnistaa ihmiset, esineet ja tapahtumat, ja käynnistää toimenpiteitä ohjelmoidusti. "Policy violation: visitor using jackhammer in construction yard" voisi tarkoittaa jotain muutakin.

Skynet, anyone?

Jatkan vielä Elisaviihteen aikarajoituksesta, koska aihe on herättänyt niin paljon kiinnostusta.
Elisa on selvästikin toiminut asiassa huonosti. Kahden vuoden aikarajoitus on ollut tiedossa jo monta vuotta (ja mukana kilpailijan palvelussa alusta lähtien), mutta yhtiö ei ole tiedottanut siitä. Ehkä asiakaspakoa peläten se on jättänyt asiasta kertomisen viime tippaan, mikä on kohtuutonta, sillä kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen vuoksi asiakas ei voi nyt äänestää jaloillaan. Toivottavasti kuluttajaviranomainen ottaa kantaa Elisan menettelyyn.

Asiakkaat kokevat nettitallennuksen pilveen siirrettynä digiboksina, mutta juridisesti käsitys on väärä. Tv-ohjelmia saa tallentaa omaan käyttöön, mutta työtä ei saa antaa toisen tehtäväksi eikä varsinkaan maksua vastaan. Elisaviihde ja vastaavat palvelut eivät ole henkilökohtaista tallentamista vaan ne katsotaan uudeksi jakelutavaksi, jota säädellään ns. sopimuslisenssi-järjestelmällä (TekL 26. pykälä). Siksi pilvitallennus tuli ylipäätään lailliseksi vasta tekijänoikeuslakiin tehdyllä muutoksella (TekL 25 L-pykälä, 22.5.2015).

Elisa on siis jo kahden vuoden ajan virallisesti tiennyt, että tallenteiden säilymistä tullaan rajoittamaan kahteen vuoteen, koska se on itse ollut neuvottelujen osapuolena. Tämä olisi pitänyt kertoa kuluttajille ennen kuin he uusivat määräaikaisia sopimuksiaan.

Asia oli selvä jo tammikuussa 2014, kun OKM järjesti asiasta keskustelutilaisuuden (kalvot pdf-muodossa):

Aikaraja oli tiedossa jo 21.1.2014

Säilymisrajoitus ja pakolliset mainokset alleviivaavat sitä, ettei pilvitallennus ole kotinauhoituksen korvike. Jos haluaa pysyviä tallenteita, ne täytyy tehdä kotona. Toivottavasti kuluttajajärjestöt pitävät huolta, että tämä mahdollisuus säilyy jatkossakin.

VHS-nauhuri löytyi aikoinaan joka kodista, mutta nykyään ajatus kotinauhoituksesta on yhtä vanhanaikainen kuin viisarikello. Tämän johtopäätöksen vedin nähtyäni Verkkokauppa.comin palautettujen boksien vuoren:

Eikö kukaan enää halua tallentavia digibokseja?

Netflix ja kumppanit ovat totuttaneet meidät siihen, että kaikki sisältö on saatavilla pilvestä napin painalluksella. Näin ei tietenkään ole; Netflixin oma valikoima on surkean rajoittunut ja maakohtainen. Kuluttaja voi olla kuningas, mutta oikeuksia myyvät TV- ja elokuvayhtiöt ovat kuningaskuntia. Ne sanelevat ehdot ja luovat illuusion rajattomasta valinnanvapaudesta, koska se myy. Todellista vapautta kuluttajalle ei voi olla. Laki antaa vallan tekijöille ja heidän edustajilleen.

Tekijä on oikeutensa ansainnut, mutta lait ja bisnesmallit on luotu aikana, jolloin sisältö oli niukkuushyödyke. Nyt tarjontaa on enemmän kuin kukaan ehtii kuluttaa, joten kuluttaja kokee rajoitukset epäoikeudenmukaisiksi. Ne eivät aja edes tekijöiden tai suomalaisten tv-kanavien etua. Vaikeuttamalla kansallisten palvelujen käyttöä asiakkaita siirretään suoraan Hollywoodin ja jenkkipalvelujen syliin. Se ei ole kenenkään etu.

Kotimaisten toimijoiden pitää noudattaa kansainvälistä tekijänoikeuslakeja, mutta kahden vuoden säilytysaika on sovittu vapaaehtoisesti. Miksi kotimaiset yrittäjät ampuvat itseään jalkaan silloinkin, kun siihen ei ole pakkoa?

Suomalaisten artistien, tuotantoyhtiöiden ja tv-kanavien uhkana ei ole kotitallennus eikä edes piratismi, vaan internetin mahdollistamat uudet bisnesmallit, jotka suosivat suuria toimijoita ja poistavat väliportaita. Tätä kehitystä ei kannattaisi nopeuttaa omilla päätöksillä.

Olen itsekin ärtynyt Elisan toiminnasta asiassa. Onneksi oma sopimukseni on katkolla jo joulukuun alussa. Maksan nyt 40 euroa kuukaudessa Elisaviihteestä eli lähes 500 euroa vuodessa. Tallentava, älykäs digiboksi maksaa itsensä nopeasti takaisin, eikä aseta rajoituksia jos haluan katsoa jonkin dokumentin myöhemmin uudestaan. (Täsmennys: pelkkä Elisa viihde maksaa 19,90 eur/kk, 39,90 eur/kk hinnassa on mukana surkea ADSL, josta voisin hyvin luopua koska käytän myös 4G-reititintä ja älypuhelimissa on vielä omat nettiliittymät).

Joskus vanha tekniikka on parempi kuin pussillinen uusia – tai ainakin täytyy nähdä, että tekniikat on tarkoitettu eri tilanteisiin.
=============
Muutama lisäys:

Elisa mainitsee sivullaan kahden vuoden säilytysajasta, mutta kehuu myös että "kun katsot tallennusta, voit hypätä helposti mainostaukojen ohi". Käsittääkseni samainen sopimus velvoittaa näyttämään mainokset -- jos ei tallennushetken, niin ainakin katseluajankohdan mukaisesti.

Miksi sitten yksityistä kopiointia ei saa teettää toisella maksua vastaan? Tekijänoikeusaineistossa on fyysisistä esineistä poikkeavia rajoituksia ymmärrettävistä syistä. Ilman niitä voisi perustaa esim. CD-levyvuokraamon, jonka omistaja ostaisi yhden levyn ja vuokraisi sitä sitten esim. 5 euroa/vrk asiakkaille, jotka ehtisivät ottaa siitä nopeasti oman kopion (ihan laillisesti). Vastaavasti maksullinen kirjavuokraamo olisi hyvä bisnesmalli yrittäjälle mutta tuhoisa kustantajaille ja kirjailijoille.

Valtaosa digibokseista on yhtä suljettuja kuin Elisa viihdekin, tallenteita ei saa niistä ulos. Ohjelmat häviävät kun levy hajoaa. Televisioiden usb-porteista tallennus on mahdollista, mutta tikku tai usb-levy on alustettava niin, ettei tiedostoa voi siirtää ulos eikä katsella toisella telkkarilla. Katsojan kädet pyritään sitomaan kaikin tavoin ja tekemään tallennuksesta vain ajansiirtoa.

TekL 25 L-pykälässä sanotaan että "ohjelma on tallennuspalvelun asiakkaan katseltavissa ja kuunneltavissa asiakkaan itse valitsemassa paikassa ja itse valitsemana aikana". Tämähän ei toteudu kirjaimellisesti, sillä palvelujen käyttö on yleensä estetty ulkomailta. Expatit ja turistit voivat vain harmitella, kun eivät pääse katsomaan ohjelmia ilman kikkailuja.

Todennäköisesti osa käyttäjistä irtisanoo sopimuksensa Elisan kanssa, jolloin Kopioston perimät asiakaskohtaiset tulot laskevat (kts. Kopioston hinnasto). Vaikea nähdä, että tekijät tai alan kotimaiset toimijat voittaisivat tässä jotain.

Perjantai-iltapäivänä maailmalle levitetty Wannacry-kiristysohjelma (viralliselta nimeltään Wana Decrypt0r 2.0) antaa esimakua tulevista kyberhyökkäyksistä. Näin helposti saadaan aikaan laajamittaista vahinkoa ja sairaaloissa jopa ihmishenget joutuvat vaaraan.

Tämä on ilmeisesti vain kyberrikollisten ovela kiristyskampanja, mutta entä jos samanaikaisesti levitettäisiin muitakin vastaavia hyökkäysohjelmia? Tai käytettäisiin aitoja nollapäiväaukkoja, joihin ei ole vielä korjauksia? Tai kyberhyökkäystä tuettaisiin oikeilla terrori-iskuilla? Tai... no, vain mielikuvitus on rajana.

Tällä hetkellä tiedetään, että kyseessä on varsin tavanomainen kiristysohjelma. Uutta on se, että kiristäjä hyödyntää NSA:n kyberaseen paljastamaa haavoittuvuutta ja leviää sisäverkossa itsenäisesti. Tarvitaan vain yksi varomaton työntekijä, joka avaa sähköpostin haitallisen liitteen, ja kaikki sisäverkon koneet voivat saastua.

Microsoft on korjannut aukon viime maaliskuun päivityksessä MS17-010. Aukko paikattiin kuukautta ennen kuin se tuli yleiseen tietoon huhtikuun 2017 Shadow Brokers -paljastuksen myötä ns. EternalBlue-haavoittuvuutena. Jos päivitykset ovat ajan tasalla, kiristäjä ei leviä uhrin konetta laajemmalle.

Kaikilla päivitykset eivät ole kunnossa: esimerkiksi brittien terveydenhuoltojärjestelmä on kokenut kovia, koska 90 % sen koneista on edelleen Windows XP -tasoa, jonka tuki loppui jo 8.4.2014 (yli kolme vuotta sitten). Pitäisiköhän olla EU-määräys, joka velvoittaisi myös britit huolehtimaan päivityksistä kriittisissä kohteissa? Luultavasti maanantaina siellä jaellaan potkuja kyberturvallisuudesta vastaaville tahoille. Terrorismi ei ole ainoa uhka kansalliselle turvallisuudelle eikä GCHQ:n verkkourkinta ainoa lääke.

Kiristäjä on iskenyt erityisesti Venäjälle, mistä voi päätellä jotain sen kotimaasta. Luultavasti ohjelmaa on levitetty aluksi paikallisiin sähköposteihin. Venäjä tiedetään kiristäjäohjelmien kotimaaksi, mutta monet aiemmat kiristäjät ovat tarkistaneet ensin maa-asetukset ja jättäneet venäläiset koneet rauhaan. Nyt isku osuu omaankin maahan, mikä toivottavasti saa vauhtia Kremlin ja paikallisen poliisin toimintaan.

Suomalaisista uhreista ei vielä näin lauantaiaamuna ole tietoja, mutta tekijät eivät ole unohtaneet meitäkään:

Kiristäjän kielivalikoimassa on myös suomi.

Tekijät vaativat 300 dollarin edestä bitcoineja (tuplahinta 15-19.5.2017 välisenä aikana), mikä on suhteellisen vähän. Aiemmat ohjelmat ovat vaatineet 1-3 bitcoinia, mikä tämänhetkisellä kurssilla tekisi 1500-4500 euroa. Ehkä alempi vaatimus saa useamman maksamaan. Katsoin, että erääseen ruutukuvassa näkyneeseen Bitcoin-osoitteeseen oli tehty 11 rahansiirtoa, yhteensä runsaan kahden Bitcoinin edestä (noin 3000 euroa). Tästä ei voi vielä päätellä paljoa, sillä tyypillisesti bitcoin-osoitteita generoidaan useita.

Jotain hyvääkin: nyt suomalaisilla organisaatioilla on tilaisuus pohtia ja harjoitella, miten olisi toimittu, jos perjantai-iltana alkanut kyberhyökkäys olisi osunut omaan yritykseen. Kenet hälytetään paikalle, kuka vastaa, kuka toimii, kuka tiedottaa?

Seuraavalla kerralla emme luultavasti pääse yhtä helpolla.

Ja yritykset hei: tiedottakaa työntekijöille ajoissa, etteivät avaa maanantaina töihin tullessaan MITÄÄN tiedostoliitettä! Inboxissa saattaa odottaa uinuvia pommeja.

Microsoft julkisti 9.5.2017 tiedotteen, jossa se ennusti Euroviisujen TOP 5-listan. Sen mukaan todennäköisimmät voittajat olivat Italia (18,0 % todennäköisyys), Ruotsi (16,8 %), Bulgaria (10,2 %), Belgia (9,0 %) ja Portugali (6,4 %).

Eilen järjestettyjen kilpailujen lopputulos oli Portugali, Bulgaria, Moldova, Belgia ja Ruotsi. Microsoftin ennuste, joka "käytti Cortanan edistynyttä data-analytiikkaa" onnistui loistavasti. Voittaja meni tosin pieleen, sillä Italia tuli kuudenneksi, mutta kärkiviisikosta se sai peräti neljä oikein -- vain Moldova yllätti tekoälyn.

Ihan yhtä hyvin ei pärjännyt Adoben sosiaalisesta mediasta laatima ennuste, jonka mukaan järjestys olisi ollut Belgia, Italia, Ranska, Kreikka, Britannia, Saksa, Irlanti, Australia, Sveitsi ja Bulgaria. TOP 5-listalla vain yksi meni oikein (Belgia). Yllättäen Adoben listalla ei ollut voittaja Portugalia lainkaan.

Microsoftin ennuste antoi Suomen edustajalle 4,9 prosentin todennäköisyyden, jolla se olisi sijoittunut kymmenen parhaan listalle. Valitettavasti se ennuste meni pahasti metsään. Jos Norma olisi selvinnyt finaaliin, sijoitus olisi voinut hyvinkin olla kymmenen joukossa, erottuihan kaunis ja rauhallinen biisi melukappaleista ihan samoin eväin kuin voittanut Portugali.

Microsoftin listalla vähiten pisteitä saivat Tsekki, Georgia, Unkari, Irlanti ja Slovenia. Tästä häntäpään viisikosta osui vain yksi (Ukraina). Voittajien ennustaminen on häviäjiä helpompaa, koska virhemarginaali hukuttaa heikot signaalit.

Microsoftin tulos on vaikuttava. Näin helppoa suurten tietomassojen kerääminen ja analysointi nykyään on. Onneksi edes Microsoft ei tiedä, ketä kukin meistä äänesti.

Wannacry (alias Wannacrypt tai WanaCrypt0r 2.0) on hiipunut ainakin toistaiseksi, joten on jälkipyykin aika.

Ensinnäkin hyvät uutiset: ei, digitaalista maailmanloppua ei tullut tälläkään kertaa. Raflaavista otsikoista huolimatta tämä ei ollut edes todellinen kyberhyökkäys, pikemminkin kyberrosvojen käsistä karannut kiristysohjelma. Tuskin he itsekään halusivat rikkoa yli 200 000 konetta ja aiheuttaa maailmanlaajuisen uutisen -- tieto haittaohjelmasta vähensi maksuhalukkaiden määrää. Kolmen Bitcoin-osoitteen perusteella rahaa on lähetetty vain muutaman kymppitonnin verran. Se on murto-osa pahimpien kiristäjien saaliista. Mutta ehkä osoitteita on enemmänkin?

Onko 200 000 saastunutta konetta paljon? Eipä oikeastaan. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin pc-koneet olivat paljon haavoittuvampia, koska netin tietoturvavaatimukset olivat vielä uutta. Loveletter-virus, Confikr, Nimda ja monet muut verkkomadot saastuttivat suhteellisesti enemmän koneita.

Ylivoimainen ykkönen lienee kuitenkin vuonna 1988 Unix-koneissa levinnyt ns. Morrisin mato, joka saastutti 10 prosenttia silloisen internetin työasemista. Mato tarttui samaan koneeseen useita kertoja, jolloin se meni polvilleen ja kaatui. Vastaava levinneisyys vaatisi tänä päivänä ehkä 200 miljoonaa uhria, ja siitä jäätiin nyt yhteen promilleen.

Wannacry oli kuitenkin edeltäjiään vaarallisempi, sillä se tuhosi työtiedostoja. Tästä näkökulmasta vahingot olivat ehkä suurempia kuin millään aiemmalla madolla. Ja ne olisivat olleet vielä paljon suurempia, jollei eräs tutkija olisi löytänyt tappokytkintä, jolla haitakkeen leviäminen pysähtyi.

Tarkka leviämistekniikka on vieläkin epäselvä. Viestintäviraston tänään päivätty tiedote kertoo, että tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että haittaohjelmaa olisi levitetty Microsoft Office -haavoittuvuuden tai haitallisten sähköpostien välityksellä. Kun edes Kyberturvallisuuskeskus ei tunnu tietävän yksityiskohtia, olemme suuren epätietoisuuden edessä, kuten kyberhyökkäyksissä niin usein ennenkin. Emme tiedä, mitä tapahtui saati kuka sen teki ja miksi. Epätietoisuus on vaarallista ja korostaa tietoturvan psykologista merkitystä.

Suomessa tapauksia tuli ilmi niin vähän, ettei niitä näy edes Wikipedian kartalla:

Pohjoismaista Suomi ja Islanti puhtaina.

Suomi pelastui, emmekä edes tiedä miksi. Itse asiassa Suomi ja Islanti ovat ainoat harmaat pohjoismaat Wikipedian kartalla, ja kehittyneistä länsimaista samaan yltävät vain Andorra, Sveitsi ja Irlanti.

Britannian NHS-terveydenhuolto on saanut kovaa kritiikkiä siitä, että kustannussyistä työasemissa käytetään edelleen XP:tä, johon ei aluksi ollut turvapäivitystä. Britannia on erikoistunut terrorismin torjuntaan ja maa on Euroopan johtava valvontayhteiskunta, mutta kotirintaman kyberturvallisuus on unohdettu lyhytnäköisten säästöjen vuoksi. Eiköhän tämä tapaus herätä brititkin.

Maailma selvisi Wannacry-iskusta melkeinpä säikähdyksellä. Vaikutus olisi voinut olla paljon pahempi. Toivottavasti viikonlopun tapahtumat panevat vauhtia niihin maihin, joissa kyberturvallisuuteen panostaminen on tähän asti nähty turhana kuluna.

Oma palomuuri kertoo yhteydenottojen 445-porttiin nousseen jyrkästi heti toukokuun ensimmäisellä viikolla.

445-portti vuoden alusta tähän päivään.

Viimeinen havaintopiste kattaa vain alun kuluneesta viikosta, joten todennäköisesti käyrä nousee viikon loppuun mennessä ennätyskorkealle.

Wannacry-kiristysohjelma osoitti, miten riippuvaisia olemme tietotekniikasta. Onneksi tällä kertaa kyse oli vain rahasta. Seuraavaa hyökkäystä Suomea vastaan ei kuitenkaan ehkä torjuta tankeilla eikä Horneteilla. Siinä mietittävää myös maanpuolustuksesta vastaaville.

Hyökkäystä odotellessa on Wannacry-jälkipyykin aika. Syyttävä sormi osoittaa yrityksiin ja käyttäjiin: korostetaan, että koneet pitäisi päivittää säännöllisesti, jotta haittaohjelmat eivät leviäisi. Vastuu tietoturvallisuudesta on kuitenkin paljon laajempi.

Windows XP ilmestyi syksyllä 2001. Sen tietoturva sai alusta pitäen huonon maineen. Palomuuri oli oletusarvona pois päältä, jolloin koneet saastuivat jo käyttöönoton aikana. Internet oli vielä uutta, eivätkä ohjelmoijat osanneet varautua uhkiin. Seurasi pitkä ketju päivityksiä, joilla XP saatiin jokseenkin kuntoon.

Huhtikuussa 2014 Microsoft lopetti Windows XP:n tukemisen ja edellytti kaikkien päivittävän käyttöjärjestelmät uudempiin. Paljon vanhoja koneita jäi kuitenkin yhä käyttöön, koska ne toimivat sinällään hyvin. Miksi vaihtaa toimivia laitteita?

Päivitysten loppuminen kostautui viime perjantaina, kun erityisesti Windows XP -koneet joutuivat Wannacry-kiristäjän uhreiksi.

Miksei Microsoft havainnut tietoturva-aukkoa 13 vuoden aikana ja korjannut sitä? Voiko ohjelmistoyhtiö jättää korjaukset tekemättä vain sillä perusteella, että tuotteen elinkaari on päättynyt? Aukko osoittaa, että 13 vuoden ajan Microsoft myi virheellistä tuotetta.

Microsoft ei löytänyt aukkoa, mutta tiedusteluvirasto NSA löysi ja käytti sitä omiin vakoiluohjelmiinsa. Microsoftin aukolla turvattiin Yhdysvaltojen kansallisia etuja, kunnes hakkeriryhmä vuosi ohjelmat nettiin huhtikuussa ja kuvio asettui ihan uuteen asentoon.

Nyt Microsoftin päälakimies Brad Smith vertaa Wannacryptiä varastettuun Tomahawk-ohjukseen. Voi olla, mutta silloin NSA hukkasi piirustukset, kyberrikolliset rakensivat ohjuksen – ja Microsoft toimitti siihen räjähteen.

Yritykset ovat puun ja kuoren välissä, kun niiden pitää jatkuvasti asentaa virheitä korjaavia päivityksiä. Kaikkea älytelevisioista puhelimiin pitää päivittää. Varsinkin yritysjärjestelmissä päivitykset saattavat rikkoa muita ohjelmia, joten niistä on tullut melkein kirosana.

Tietoturvaongelmat voidaan ratkaista vain, jos valmistajat alkavat ottaa nykyistä enemmän vastuuta työstään. Jättikokoisten ohjelmien sijaan pitää tehdä pienempiä ja hallittavampia moduuleita ja tiedonkäsittelyä siirtää enemmän pilveen.

Päivitys on pelkkä särkylääke, joka ei paranna varsinaista tautia. Niin ikään tietoturvan perusteet on koulutettava uutena kansalaistaitona jokaiselle.

Windows XP:tä seurasi Vista-käyttöjärjestelmä, jonka tuki loppui tämän vuoden keväällä. Vastedes siihenkään ei enää ilmesty turvapäivityksiä. Mahdolliset virheet saavat jäädä.

Seuraava Wannacry-epidemia odottaa jo laukaisuaan – kyberrosvojen hiiren klikkausta.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 17.5.2017

Talouselämän web-jutussa osui silmiini loppulause, jonka saattoi ymmärtää näin: tiedeyhteisö tuottaa valtavasti tutkimustuloksia, mutta kukaan ei pysty käsittelemään niitä kaikkia -- paitsi tekoäly, joka voisi löytää tuloksista ratkaisut ihmiskunnan nykyisiin ongelmiin.

Ajatus ei ollut jutun kannalta oleellinen eikä se edes mennyt ihan noin, mutta ainakin omassa mielessäni syntyi vaikutelma, että tekoäly voisi pelastaa ihmiskunnan, kun oma älymme ei siihen riitä.

Väitän vastaan: meillä on kaikki tieto ja ratkaisut jo nyt, mutta ei tahtoa niiden soveltamiseksi. Yksikään poliitikko ei halua tehdä ikäviä päätöksiä, koska ei tulisi enää valituksi uudelleen. Kuluttajat eivät halua ikäviä vaan mukavia ja halpoja vaihtoehtoja. Lyhyesti sanoen: ongelmat eivät johdu tiedon, vaan tahdon puutteesta ja tunteesta. Silloin tekoäly ei pysty niitä ratkaisemaan.

Mitä tekoäly vastaisi, jos siltä kysyttäisiin ratkaisua tämän hetken ongelmiin? Luultavasti ensimmäisenä se ehdottaisi asevarustelun lopettamista. Moni inhimillinen ja ympäristöön liittyä ongelma ratkeaisi, jos aseisiin hukatut 1000 miljardia (noin) käytettäisiin hyödyllisiin investointeihin. Aseet eivät tuota mitään, vaikka suurvaltojen talous onkin riippuvainen niiden tuotannosta.

Emme tarvitse tekoälyä kertomaan, että asevarustelu on typerää. Tiedämme sen, mutta silti emme pysty tekemään asialle mitään. Tätä dilemmaa ei tekoälyllä ratkaista.

Usko tekoälyn voimaan tuo mieleeni 20 vuoden takaiset ajat, jolloin netti alkoi yleistyä. Silloin uskoin, että kun tieto tulisi kaikkien saataville vapaasti ja reaaliaikaisesti, monet ongelmat ratkeaisivat ja sodatkin loppuisivat. Kuka haluaisi sotia naapureita vastaan, kun kaikkialla saatavilla oleva tieto osoittaisi sodan turhaksi?

Moinen ajattelu oli naurettavan idealistista. Ihmisiä ei kiinnostanut niinkään tieto vaan tunne. Juuri nyt tuntuu, että netti suorastaan pahentaa konflikteja ja yhdistämisen sijaan erottaa ihmisiä.

Yritykset, jotka kehuvat tekoälyn tuomia uusia mahdollisuuksia (kuten Talouselämän jutussa), keskittyvät asian yhteen puoleen. Luulen, että tekoälyn kokonaisvaikutukset tulevat olemaan paljon laajemmat, eivätkä niin positiivisia kuin nyt vallalla oleva, uudelle alalle tyypillinen teknologiaoptimismi antaa odottaa.

Aiheeseen vain löyhästi liittyen linkki Microsoftin demoon, jossa tekoäly yrittää päätellä henkilön iän ja sukupuolen valokuvan perusteella: www.how-old.net.

Lähetä (tai linkitä netistä) valokuva, arvaamme iän ja sukupuolen.

Kuten yhtiö itse sanoo, palvelu on vasta kokeiluasteella, eikä tuloksista pidä loukkaantua.

Ainakin sukupuoli meni oikein.

Kun levitin linkkiä somen kautta muille, sain kahdenlaista palautetta: toiset moittivat palvelua typeräksi (tekoäly arvioi iän yläkanttiin), toiset kehuivat sitä imartelevaksi (ikä alakanattiin). Moni sanoi, ettei iän arvioinnilla ole mitään tekemistä älyn kanssa.

Ei olekaan. Tekoäly-termi on harhaanjohtava, koska se ei pyrikään tekemään koneesta älykästä -- ainoastaan antamaan sille kykyjä, jotka aiemmin ovat onnistuneet vain ihmiseltä. Iän arviointi kuvan perusteella on juuri tällainen tehtävä. Kaiken lisäksi se on erittäin vaikeaa. Inhimillisestä kokemuksesta huolimatta ikää on vaikea päätellä pelkän valokuvan perusteella.

Tekoälyn toimivuutta ei pidä arvostella sen mukaan, kuinka pahasti algoritmi erehtyy. Oleellinen kysymys on, pystyykö kone arvioimaan iän yhtä hyvin kuin ihminen -- vai peräti paremmin? Jälkimmäisessä tapauksessa Talouselämän jutussa hahmoteltu 3000-kertainen muutosvaikutus (konsulttiyhtiö McKinseyn arvio) on jo pidemmällä kuin arvaammekaan.

Samoin ovat tekoälyn tuomat muutokset, niin hyvät kuin huonotkin.

Kaksi vuotta sitten Onecoinin itse itsensä maajohtajaksi nimittänyt Tommi Vuorinen kiisti Ilta-Sanomien haastattelussa epäilyt petkutuksesta:

– OneCoinin perustaja Ruja Ignatova on Bulgariassa ja maailmalla tunnettu bisnesnainen. Hän haluaa tehdä taloushistoriaa ja tekee itsestään miljardöörin nopeasti. Täällä Suomessa häntä syytetään huijariksi. Se on sama asia, jos Björn Wahlroosia syytettäisiin pyramidihuijariksi, puuskahtaa Vuorinen huijausepäilyistä.

– Kukaan ei yritä huijata tai petkuttaa tässä ketään.

Samalla hän kertoi laittaneensa itsensä likoon uuden kryptovaluutan puolesta: "Parin vuoden kuluttua minä olen joko narri tai sankari".

"Parin vuoden päästä olen joko narri tai sankari".

Haastattelusta on tänään kulunut tasan kaksi vuotta. Onecoinia ei edelleenkään voi käyttää missään oikeassa kaupassa, sitä ei voi vaihtaa rahaksi eikä mikään muukaan yhtiön lupauksista ole toteutunut. Vuorinen itse on kadonnut julkisuudesta.

Tästä voi päätellä, ettei hänestä ainakaan sankaria tullut.

JK. Jos Onelife.eu omaan laskuriin voi luottaa, uusien jäsenten määrä on romahtanut. Laskin nopeasti jäsenmäärän kasvun noin kuukauden välein, mitä olen lukemaa seurannut:

24.9.2016108547
25.10.2016223645
16.11.2016100975
24.12.2016135016
24.1.201764042
24.2.201773997
25.3.201761170
24.4.201755725
24.5.201731602

Tällä hetkellä noin tuhat uutta jäsentä kuukaudessa, kun virta viime syksynä oli yli kolminkertainen.

Fraasi "yksityisyys on kuollut" on toisteltu viime vuosina loputtomiin, olen tainnut itsekin sanoa niin. Nyt on pakko muuttaa mielipidettä. Halla-ahon avioton lapsi osoittaa, että yksityisyyttä löytyy yhä.

Viime viikon todellinen yllätysuutinen oli Halla-ahon avioton lapsi. Eikä kyse ollut yhden yön suhteesta, vaan se oli jatkunut kahdeksan vuotta. Mitä päätelmiä tästä voi tehdä?

Ensinnäkin sen, että suomalaiset viranomaiset osaavat vaieta. Halla-aho on tunnustanut lapsen, joten isyyden on täytynyt tulla monen virkailijan tietoon. Kukaan heistä ei ole juorunnut asiasta lähipiirilleen eikä myynyt tietoa medialle. Se on kunnioitettavaa.

Tuskin missään muussa EU-maassa kohuttu kansanedustaja ja EU-parlamentin jäsen olisi voinut ylläpitää salasuhdetta kahdeksan vuotta ja lasta 1,5 vuotta ilman, että tieto vuotaisi julkisuuteen. Ainakin Suomessa yksityisyyttä on yhä olemassa, jopa siellä missä yksityisyyden kynnys on juridisestikin tavallista alempi.

Toinen johtopäätös on käänteinen: kuinka hampaaton median pitää olla, ettei se oma-aloitteisesti saa asiaa selville? Lapsi tuli julkisuuteen vasta äitinsä Facebook-päivityksen vuoksi. Media penkoo pääministerin sukulaisten omistuksia ja kiukuttelee poliitikkojen herkkähipiäisyydestä, mutta ei löydä näin suurta uutista ennen kuin kompastuu siihen.

Ei, vaikka kyse on kansan/euroedustajasta, jonka mielipiteet ovat liikuttaneet tätä maata ehkä enemmän kuin pääministerin tylsät kannanotot. Uutinen vaikuttaa siihen, miten arvioidaan Halla-ahon kommentteja arvoista, moniavioisuudesta, sosiaaliturvasta ja perhe-elämästä sekä edustajan yleistä luotettavuutta.

Kolmas johtopäätös on yllätys: eihän Halla-aho olekaan mikään median hallinnan mestari, vaikka yleisö ja toimittajat itse ovat häntä sellaisena pitäneet. Kuka tahansa viestinnän ammattilainen olisi osannut neuvoa Halla-aholle, miten asia pitää hoitaa. Pitää tulla miehekkäästi julkisuuteen ja kertoa asia itse, jolloin ryhdikäs toiminta olisi kääntynyt hänen edukseen. Eikä ikinä saa sanoa, että lapsi oli virhe.

Nytkin kannattajissa on monia, joiden silmissä mestarin inhimillisyys on vain hyväksi, mutta toisin toimimalla niitä olisi vielä enemmän. Ei kai Halla-aho oikeasti kuvitellut, että tieto pysyy salassa loputtomiin, tai että Brysselissä piilottelu auttaa? Oli vain ajan kysymys, milloin tyytymätön äiti auttaisi hampaatonta mediaa puremaan.

Yksityisyys ei ole kuollut, mutta jotain sille on tapahtunut. Viime vuonna maailmalla hämmästeltiin sitä, miten kukaan ei tiennyt David Bowien sairastaneen syöpää 1,5 vuoden ajan. Yksityisyyttä siis on, mutta siitä on tullut sattumanvaraista. Emme koskaan voi tietää, mikä pieni asia lähtee kasvamaan lumipallon lailla ja leviää kaikkialle nettiin. Toisaalta isotkin asiat voivat pysyä yksityisinä yllättävän pitkään.

Virustorjunnan tarpeellisuudesta älypuhelimessa voi olla monta mieltä. Kiista F-Securen edustajan kanssa sai minut ostamaan ohjelman kokeiluun, eikä se ole viiteen kuukauteen antanut elonmerkkejä itsestään.

Tänään tietoturvakurssilla sain vinkin eräältä osallistujalta: Google Play-kaupasta ladattu Mansions of Madness -lautapelin lisäohjelma saa kuulemma virustarkistuksen älähtämään. Sitähän piti tietenkin kokeilla heti.

Mansion of Madness Googlen Play-kaupassa.

Ja toden totta: kun 152 megatavun paketti oli ladattu, F-Secure antoi ensi kertaa elonmerkin itsestään (edellisen oman tarkistuksen olen ajanut näköjään maaliskuussa):

F-Securen varoitus.

Ohjelmassa on siis jokin adware-lisäke, joka esittää mainoksia ja ehkä kerää henkilötietoja.

Virustentorjunta: 1 ongelma havaittu.

SAFE luokittelee ohjelman "mahdollisesti ei-toivotuksi", ei varsinaiseksi haittaohjelmaksi:

Mahdollisesti ei-toivottu.

Tein kuten ohjelma ehdotti ja poistin latauksen ennen varsinaista käyttöä. Toistan vanhan ohjeeni: ladattaessa pelejä ja hupiohjelmia Play-kaupasta kannattaa olla korostetun varovainen, koska niiden joukossa on hämääviä ja suorastaan huijaavia apuohjelmia. Jos jättää pelit rauhaan, haittaohjelman riski on erittäin pieni. Ilmeisesti tämäkin näyttää vain mainoksia, joten varsinaisesta haittaohjelmasta ei ole kyse.

Oletko törmännyt muihin Android-sovelluksiin, joista virustorjunta antaisi oikean hälytyksen (ei siis pelkkiä valevaroituksia web-sivuilta)?

Eilen julkaistiin raportti, jonka mukaan"suuri osa pk-yrityksistä on täysin pudonnut digitaalisesta kehityksestä", sillä 35 % niistä ei ole mitään toimintaa verkossa. Tällaiset yritykset voidaan luokitella joko "digipudonneiksi" tai "digieksyneiksi".

Tulos on varmaan ihan totta ja pk-yrityksiä pitääkin hoputtaa kehittymään (vaikka samaa nettilaulua on veisattu jo 20 vuotta), mutta kun katsoo raportin tekijöitä, olisiko tulos voinut olla mikään muukaan? Tekijöinä olivat nimittäin Google ja Vainu.io Software. Jälkimmäinen on tuore nettistartup, joka on erikoistunut digitaaliseen myynti- ja markkinointipalveluun. Mukana oli myös Suomen Yrittäjät, joka uutisoi aiheesta. Uutisessa kehutaan Googlen Adwords -palvelua myynnin vauhdittajana.

Niin ikään eilen julkaistiin professori Heikki Hiilamon selvitys keinoista tuloerojen kaventamiseksi. Tutkimuksen tilaaja oli Kalevi Sorsa -säätiö, jonka tiloissa se myös julkaistiin (tv-uutisten kuvasta päätellen). Ketään tuskin yllätti, että raportti päätyi suosittamaan hyvätuloisten verotuksen kiristämistä.

Tänään julkaistu kirjastoseuran tilaama raportti päätyi tulokseen, jonka mukaan kirjastot maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti. Kirjastojen suurena ystävänä tervehdin lopputulosta ilolla, mutta olisiko tämäkään selvitys voinut päätyä muuhun lopputulokseen?

Selvitys oli tilattu komealta kuulostavalta Oxford Research -yritykseltä, jolla ei ole mitään tekemistä Britannian Oxfordin tai kuuluisan yliopiston kanssa. Edellisen kerran törmäsin tähän lobbaus- ja viestintätoimistoon pari vuotta sitten, kun Googlen tilaama tutkimus kertoi Googlen olevan erittäin tyytyväinen Suomeen ja datakeskusten tuovan Suomeen tuhansia työpaikkoja. Silloin tiedote oli mennyt sellaisenaan läpi Ylen paikallisissa uutisissa.

Pari vuotta sitten Oxford Researchilla oli kolme suomalaista työntekijää. Nyt määrä on kasvanut neljään ja konttori muuttanut paremmalle paikalle Helsingin keskustaan. Sivuillaan ENSR-verkosto kertoo erikoistuneensa "soveltavaan sosiaaliseen ja taloudelliseen tutkimukseen". Tietoa meistä -kohdassa yritys kertoo erikoisalansa olevan "alueiden ja elinkeinoelämän kehittäminen sekä hyvinvointialojen toiminnan edistäminen". Toisaalla se mainitsee "yhdistävänsä liikkeenjohdon konsultin vaikuttavuuden ja viestintäfirman dynaamisuuden". Kuulostaa kovasti lobbaukselta, tämäkin.

Kun melkein mikä tahansa asia saadaan nostettua uutiskynnyksen yli tekemällä siitä "tutkimus", "selvitys" tai "raportti", toivoisi vielä jäljellä olevilta toimittajilta lähdekriittisyyttä -- ettei kaikki jää lukijan oman medialukutaidon ja omatoimisten taustaselvitysten varaan.

Suomalainen tietoturva on maailman huippua, mutta parantamisen varaa on aina. Yksi selvä aukko on se helppous, jolla pre-paid-liittymiä voidaan käyttää esimerkiksi identiteettivarkauksissa: uhrin nimissä tilataan tavaraa ja yhteystiedoksi annetaan pre-paid-liittymän numero. Myös pankki hyväksyy turvailmoitusta varten pre-paid-numeron, mikä vesittää koko tekstiviestin hyödyn, sillä yhteys tilin todelliseen omistajaan katkeaa.

Miksei Viestintävirasto voisi pitää rekisteriä, jossa olisi listat operaattorien pre-paid-numeroavaruuksista? Pankeille, vakuutusyhtiöille, verkkokaupoille ym. tarjottaisiin rajapinta, jonka kautta ne voisivat kysyä, onko asiakkaan ilmoittama numero pre-paid.

Kysyjä saisi itse päätellä tiedon merkityksen. Erityisen epäilyttävää olisi, jos tavallinen numero vaihdettaisiin pre-paidiksi ja pian sen jälkeen tulisi iso tilaus. Myöskään 2FA:ta (two-factor authentication) ei pitäisi koskaan lähettää pre-paid-numeroon.

Kokonaan pre-paideja ei voi kieltää, koska niille on myös hyväksyttäviä käyttötarkoituksia. Järjestelmää voisi kehittää niin, että pelkän kyllä/ei -tiedon lisäksi palautuisi tieto siitä, milloin numero on avattu. Mitä pidempään pre-paid on ollut käytössä, sitä turvallisempi se luultavasti on.

Ei ole vaikea toteuttaa. Idea on vapaasti kaikkien hyödynnettävissä. Suomi 100 -hengessä eteenpäin.

Media viljelee mielellään kyberhyökkäys-sanaa, koska sen avulla otsikoista saa dramaattisempia. Tuore Petya (Petja) kiristysohjelma vaikuttaa kuitenkin olevan aito kyberhyökkäys, jonka toimintaa ja vaikutuksia kannattaa seurata tarkasti.

Monet seikat viittaavat siihen, ettei kiristyksen takana tällä kertaa ole pelkkiä rikollisia, vaan ohjelmalla haetaan jotain muuta:

Petya laitettiin levitykseen murtautumalla Ukrainassa yritysten käyttämän verosovelluksen valmistajan verkkoon. Näin ohjelma saatiin levitettyä nopeasti yrityksiin. Murto tehtiin niin taitavasti, että päivitykset levittivät sen uhreille ennen kuin yhtiö itse huomasi tapahtunutta.
Yrityskäyttäjien näkökulmasta vaadittu 300 euron lunnassumma on mitättömän pieni. Aiemmat kiristäjät ovat vaatineet 1-3 bitcoinia, mikä vastaisi nykykurssilla 2000-6000 euroa. Miksi rikollinen kiristäjä tyytyisi näin pieneen summaan?
Maksaminen on tehty vaikeaksi, koska käytössä on vain yksi bitcoin-osoite ja yhteystietona annetaan ilmainen sähköpostiosoite (joka on jo suljettu). Oikeat rosvot tekevät maksamisesta mahdollisimman helppoa.
Vaikka uhri maksaisi, siitä ei ole apua, sillä alkuperäisestä Petya-kiristäjästä poiketen uusi versio tuhoaa kiintolevyn alun pysyvästi.

Petya leviää tekniikoilla, joita käytetään vain yritysverkoissa. Sen tavoitteena näyttää siis olevan puhtaasti yritysten liiketoiminnan vahingoittaminen. Lunnasvaatimus on pelkkää kosmetiikkaa, jolla häivytetään hyökkääjien todellisia tarkoitusperiä.

Kaiken lisäksi samana aamuna, jolloin Petya alkoi levitä, Ukrainan sotilastiedustelun eversti surmattiin autopommilla.

Ukrainalainen softavalmistaja ja kansallisesti käytetty ohjelmisto, ukrainalaiset yritykset, ukrainalainen eversti... en usko kaiken olevan sattumaa. Petya on oikea kyberhyökkäys, jonka tavoitteena on vahingoittaa yhtä maata. Tästä voi päätellä sen, millaiset voimat ovat hyökkäyksen takana.

Meille muille Petya on erinomainen oppitunti kyberturvallisuuden merkityksestä. Entä jos hyökkäys olisi tehty suomalaisten yritysten käyttämän softan kautta? Miten paljon Suomen talous ja kansalaisten arki olisivat kärsineet? Panostammeko tarpeeksi digitaaliseen maanpuolustukseen, vai ovatko uhkakuvamme edelleen talvisodan vankeja?

Yksi tärkeä oppi liittyy päivityksiin. Petya osoittaa, että ne voivat olla myös vaaraksi. Asiakkaat luottavat, että päivityksen koneeseen tuoma koodi on turvallista ja sallivat sen ajamisen (toisin kuin sähköpostin tuomien tiedostoliitteiden!), mutta jos softan tekijän omiin järjestelmiin on murtauduttu, päivitykset itsessään ovat haittaohjelma. Tunnollinenkaan päivittäminen ei siten takaa tietoturvaa.

Hesari uutisoi, miten päivystyspoliklinikan potilashuoneessa oleva tietokone jäi auki sairaanhoitajan poistuttua, jolloin huoneessa ollut potilas olisi päässyt näppäilemään konetta. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio pitää auki jäänyttä konetta tietosuojaongelmana ja riskinä potilasturvallisuudelle. Ingressin mukaan sairaaloiden tietosuoja on suorastaan "retuperällä".

Toimistotyöntekijöitä muistutetaan aina lukitsemaan koneensa, kun hän poistuu sen äärestä. Sairaaloissa ohjeen noudattaminen voi olla vaikeaa: käytössä on jopa toistakymmentä tietojärjestelmää, joiden salasanoja joutuu vaihtamaan säännöllisesti -- ei ihme, jos houkutus jättää kone auki kasvaa. Silloin on väärin syyttää sairaanhoitajaa, pikemminkin tietohallintoa, koska hankalat kirjautumiset ovat kohtuuton työnteon este.

Sairaanhoitaja joutuu ehkä lähtemään huoneesta hälytykseen. Potilasturvallisuuden kannalta on parempi, että hän huolehtii ensin potilaista eikä jää lukitsemaan konettaan.

Asiaan on olemassa teknisiä ratkaisuja. Uusin Windows 10 -päivitys sisältää dynamic lock -toiminnon, jolla työaseman saa lukitsemaan itsensä, kun käyttäjän älykello tai -puhelin poistuu koneen läheltä. Kun lukitus on automaattinen, se ei ainakaan unohdu, eikä edes salasanoja tarvitse muistella. Varjopuolena on, että älypuhelimen akkukesto kärsii.

Hieno homma, ei muuta kuin asentamaan kaikkiin pöytäkoneisiin Windows 10 ja lisäämään niihin bluetooth-adapteri. Tai ehkä sairaaloilla on potilaiden kannalta tärkeämpiäkin rahanreikiä kuin koneiden lukitseminen.

Tietotekniikassa uhrin ja tekijän roolit menevät helposti sekaisin. Monet hakkerit syyttävät uhrejaan siitä, että nämä eivät päivittäneet koneitaan tai tehneet järjestelmistä tietoturvallisia, ikään kuin se jotenkin oikeuttaisi tietomurtoon.

Ei oikeuta. Ei kotiinkaan saa mennä, vaikka ovi olisi unohtunut lukita tai jäänyt jopa kokonaan auki.

Niinpä sen henkilön, joka jää potilashuoneeseen avoinna olevan koneen kanssa pitää muistaa, ettei hänellä silti ole oikeutta katsoa näytöllä olevia tietoja. Vahingossa ne eivät näy. Urkinnasta pitää tuomita samalla tavalla, oli asialla sitten sairaanhoitaja tai potilas.

Sähköpostiini kolahti äskettäin selvällä suomella kirjoitettu viesti, jossa tarjottiin ilmeisesti maksua vastaan valmista artikkelia blogiin. Luokittelin tarjouksen tavalliseksi roskapostiksi, mutta lähettäjä muistutti itsestään uudelleen:

Heippa,

Mitä kuuluu? Ajattelin vain kysyä mietteitänne yhteistyöideasta jonka esitin muutama päivä sitten.

Kertokaa siis mielipiteenne asiasta. Kuten jo sanoin, voimme maksaa teille artikkelin julkaisemisesta.

Uusi viesti pysäytti pohtimaan asiaa. Tässä se alkuperäinen "tarjous":

Härski tarjous maksullisesta artikkelista

Peitin kuvasta lähettäjän nimen (mies), vaikka se tuskin on oikea. Kukapa rekisteröisi Gmail-tilin omalla nimellään tällaista tarjousta varten?

Viestissä tarjotaan valmista artikkelia, joka luultavasti liittyisi Suomessa kiellettyyn vedonlyöntimaailmaan. Sen vuoksi on tärkeää, ettei "artikkelissa mainita kyseessä olevan sponsoroitu sisältö tai mainos". Harmi vain, että laki velvoittaa erottamaan selvästi mainoksen muusta toimituksellisesta sisällöstä, ja säännöt koskevat myös blogeja.

Ilmeisesti tässä on kyse samasta bisneksestä, joka kolme vuotta sitten tarjosi maksua vastaan linkkejä ulkomaisiin rahapelisivuihin. "En pidä lakia missään asioissa ylimpänä moraalinani", nainen sanoi jutussa.

Minä pidän ja siksi varoitan aiheesta muitakin. Tiedän, että monet julkkikset somettavat aktiivisesti omista vedonlyönneistään saaden siitä rahaa, mutta sellainen toiminta on paitsi laitonta myös fanien pettämistä.

Blogitekstien julkaisu salaista maksua vastaan on blogietiikan vastaista. Mutta missä ovat bloggaajan eettiset ohjeet? Mitä niissä tulisi olla?

Tässä alkua omasta listastani:

- Kirjoittaja vastaa teksteistään ja pyrkii todenmukaisuuteen, mielipiteet erotetaan selvästi faktoista
- Tekstiin jääneet asiavirheet korjataan mahdollisuuksien mukaan jälkikäteen
- Jos tekstin asiasisältöä on muokattu julkaisuhetken jälkeen, siitä mainitaan tekstin lopussa (kirjoitus- tai tyylivirheiden korjausta ei lasketa)
- Kirjoittaja erittelee selkeästi mainokset ja itse tuottamansa tekstin
- Muiden tuottamaa sisältöä ei julkaista omissa nimissä, olipa se maksullista tai maksutonta
- Tuotteista kirjoitettaessa mielipiteet ja havainnot ovat vilpittömiä, eikä valmistaja vaikuta niihin
- Kirjoittaja kunnioittaa tekijänoikeuksia eikä käytä toisen kuvia luvatta
- Selkeät lainaukset muiden teksteistä mainitaan ja mahdollisuuksien mukaan linkitetään alkuperäiseen lähteeseen

Ilman eettisiä ohjeita blogeista tulee valemedia, jossa mihinkään ei voi luottaa.

Tämä on ihan hillitön juttu: 23-vuotiaana Nils Torvalds pelotteli RKP-nuoria konepistoolilla ja nyt hän on saman puolueen presidenttiehdokas.

Osattiin sitä ennenkin mokailla.

Ei ihme, että Hufvudstadsbladet kaivoi vanhan aiheen esiin ja uutisoi sen 17.5.2017. Jutun mukaan Nils Torvalds oli seminaarista palatessaan poikennut Paimion motellissa, jossa oli käynnissä RKP:n nuorisojärjestön tilaisuus. Torvalds oli rynnännyt puhujakorokkeelle, vetänyt pyyhkeen sisältä esiin konepistoolin ja karjaissut: Se alkoi nyt! Liikkumatta, kaikki. Paskanjauhaminen loppuu tähän.

Konepistooli oli kuitenkin vain leikkiase, joka oli lainassa Suomi-Filmin varastolta. Porvareita ärsyttääkseen hän suostui poseeraamaan konepistoolin kanssa toimittajalle, jolloin kuva Nilsistä aseen kanssa päätyi lehteen. Helmikuun 1968 paneelikeskustelussa Torvalds oli lisäksi julkisesti arvellut, että vallankumouksen tapahtuessa Suomessa tultaisiin näkemään teloituksia.

Tässä on monia kiinnostavia näkökulmia. Ensinnäkin vielä 1960- ja 1970-luvuilla (aika, jonka monet lukijat muistavat itse, ja jonka heidän vanhempansa itse kokivat) kommunistisen vallankumouksen pelko oli todellinen. Suomessa oli ihmisiä, jotka oikeasti uskoivat aseelliseen toimintaan ja olivat ainakin puheiden tasolla valmiita teloittamaan toisia suomalaisia.

Tämä on hyvä muistaa kun katsomme uutisia Syyriasta tai muista maailman kriisipesäkkeistä. Epäilemättä 1970-luvulla syntyneiden on vaikea tunnistaa tällaista Suomea samaksi maaksi, jossa nyt asuvat.

Toiseksi Torvaldsin hölmöilyt vuonna 1968 olivat aikansa somemoka. Niille kävi kuten somemokille tahtoo käydä: ennen pitkää joku kaivaa mokat esiin ja tekijää hävettää. Takki on kääntynyt ja mielipiteet muuttuneet.

Harva silti yltää uhkailemiensa henkilöiden presidenttiehdokkaaksi. Tällä takinkäännöllä Nils Torvaldsin pitäisi päästä Guinnesin ennätysten kirjaan.

Kyseinen Nils Torvalds on Linuxin kehittäjä Linus Torvaldsin isä. Linus syntyi joulukuussa 1969. Ehkä Nilsin radikaalit ajatukset laimenivat ja mies rauhoittui, kun hän sai tietää tulevansa isäksi pian näiden tapahtumien jälkeen. Pannessaan poikaa alulleen juuri noihin aikoihin Isä-Torvalds tuskin osasi kuvitella, että aikuisena poika ansaitsisi miljoonia ja muuttaisi arkkivihollisen maahan.

Jokaisen some-käyttäjän on hyvä muistaa Nils Torvalds konepistooli kädessään. Kun tänään kirjoittaa Facebookiin jyrkkiä mielipiteitä ja julkaisee raflaavia kuvia itsestä, saattaa jonain päivänä löytää ne edestään.

Viime kädessä tapauksen opetus on kuitenkin lohdullinen: nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus. Tai kuten Churchillin väitetään sanoneen (valheellisesti, mutta ainakin se kuulostaa hyvältä): "Jos ihminen ei nuorena ole radikaali, hänellä ei ole sydäntä, jos ihminen ei ole vanhana konservatiivi, hänellä ei ole aivoja".

Nuoruuden toilailut hävettävät, mutta yleensä ne saa kuitenkin anteeksi. Tulihan Nilsistäkin presidenttiehdokas. Osa aikoinaan konepistoolin piippua katselleista nuorisojäsenistä saattaa tänään jopa äänestää häntä.

Onecoinissa alkoivat lopun ajat

Die Hard 4 oli edellä aikaansa

Anna ihmettelee: vakoileeko Instagram käyttäjäänsä?

Netflixiä vastaan ei kilpailla heikennetyillä palveluilla

Microsoftin demossa kamerat ja tekoäly vartioivat rakennustyömaan turvallisuutta - onko tämä tuleva Skynet?

Elisa menetteli väärin, mutta pilvi ei korvaa digiboksia

Wannacry on esimakua oikeasta kyberhyökkäyksestä

Microsoftin Euroviisut-ennuste osui lähes täydellisesti

Wannacry, dagen efter

Seuraava Wannacry-epidemia on vain klikkauksen takana

Ihmiskunnan ongelmat ja tekoälyn ratkaisut

Ex-maajohtaja taitaa olla narri

Yksityisyys ei olekaan kuollut

F-Secure varoitti vihdoin: Mansions of Madness

Haluatko julkisuutta asiallesi? Tilaa siitä raportti

Kansallinen tietoturva paremmaksi pre-paidin tunnistuksella

Petya näyttää olevan oikea kyberhyökkäys

Saako potilastietoja lukea auki jääneeltä koneelta?

Missä bloggaajan eettiset ohjeet?

Nils Torvalds ja somemoka ennen somea